Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lavera. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lavera. Näytä kaikki tekstit

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Heleä poskipuna Laveralta

Tilasin itselleni Laveran poskipunan samalla kun muutenkin täytin meikkipussiani. Poskipuna on pakattu pyöreään rasiaan, jossa on läpinäkyvä kansi. Rasiassa ei ole peiliä, mutta muuten se on sopivan kokoinen käteen. Itse punan pinnassa on kaunis kohokuviointi, joka kyllä kuluu siitä aika nopeasti pois punaa käyttäessä. Punani on sävyltään Charming Rose, joka sopii monelle.

Laveran poskipuna sisältää jojobaöljyä sekä siinä on valoa heijastiva pigmenttejä. Mineraalit saavat ihon näyttämään hyvältä, Lisäksi punassa ei ole talkkia. Rasia on kooltaan 5 g. Annostelu on helppoa, koska sitä ei irtoa kerralla suuria määriä, mutta tarvitset siihen erillisen siveltimen, rasian mukana ei tule sellaista. Näin sen mukaan ottaminen on hieman hankalampaa, koska on kuljetettava myös erillinen sivellin meikkipussissa ja silloin pussiin leviää helposti irtopunaa siveltimestä.
Aluksi ihastuin punan tuoksuun. Tuoksuttelin sitä ennen käyttöönottoa muutamia kertoja. Sittemmin käytössä olen huomannut tuoksun jäävän iholleni hieman liian kauaksi aikaa häipyen siitä toki pois. Ehkä siihen tottuu ajan myötä, eikä se ole mikään este punan käytölle. Vain jos sinulla on erityinen herkkyys tuoksuille saattaa tuoksu olla liian voimakas.

Edellinen poskipunani olikin jo jokin aika sitten tullut käytetyksi ja olen tässä välillä pärjännyt vain aurinkohelmien varassa. On kiva jälleen käyttää poskipunaa.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Hiusten latvat kuntoon

Parikymppisillä kaksostyttärilläni on molemmilla pitkät, paksut ja runsaat hiukset. Toinen tykkää vaaleista hiuksista ja toisella on ollut tummemmaksi värjätyt. Luonnostaan heidän hiuksensa ovat väriltään tyypilliset suomalaiset, vaaleammaksi haluavalla tietenkin hieman tummemmat ja päin vastoin.  Apua löytyy usein hiusväreistä tuon oikean värin saavuttamiseksi. Mutta useat vaalennukset varsinkin kuivattavat toisen hiuksia ja niille etsimme aina erilaisia hoitotuotteita pitääkseen hiukset hyvänkuntoisina.
Laveran luonnonkosmetiikasta hankin hiusöljyn, jota kokeilemme latvoille seuraavaksi. Öljyssä on hoitavana ainesosana mm. manteli- ja macadamiapähkinän öljyä ja se on tarkoitettu erityisesti kuiville, vaurioituneille hiuksille kosteuttaen niitä samalla ja antaen kiiltoa. Öljy on riittoisaa, sillä sitä levitetään vain 1-2 pumppausta kerrallaan kuiviin tai pyyhekuiviin hiuksiin. Tuoksu on melko neutraali, aika hento. Muutaman käyttökerran jälkeen tuntuu aivan loistavalta tuotteelta.

Paukkaus on siro, 50 ml pumppupullo, joka on helppo kuljettaa opiskelijan matkoilla kodin ja opiskelupaikkakunnan välillä. Korkki on ainakin tässä pullossa pitänyt hyvin. Tilasin öljyn samalla kuin tilasin muitakin tuotteita Ecco-Verde -nettikaupasta. Heiltä saa mm. Laveran tuotteita hyvin edullisesti. Tuotteet tulivat viikossa ongelmitta.
Toinen tehohoitoon käytettävä aina on ihanan tuoksuinen Le Petit Olivier - selvityssuihke. Sain tuotteen testattavaksi Rosalikselta. Tässä on argan-, shea- ja oliviiöljyä. Selvityssuihketta voidaan käyttää monella eri tavalla hoitaessa kuivia hiuksia. Sitä voi käyttää joko hoita-aineen sijaan, kuiviin hiuksiin tai latvojen pikakorjaukseen. Tuoksu on hyvin miellyttävä ja käyttö helppoa. Pulloa ravistetaan, jolloin nuo ainesosat sekoittuvat toisiinsa ja neste muuttuu vaaleaksi, maitomaiseksi. Sitten vain suihkutetaan ja aineen voi jättää hiuksiin tarvitsematta huuhdella erikseen pois. Hiuksista tuli heti ensimmäisellä kerralla silkkisen tuntuiset ja ihanan pehmeät.

Näillä selätämme nyt rasittuneita ja kuivuneita hiusten latvoja.

tiistai 26. toukokuuta 2015

Ensikosketus Laveraan

Tilasin itselleni Laveran Kiinteyttävän päivävoiteen Biodellystä kokeiluun ja ihastuin. Voide on tarkoitettu aikuiselle iholle. Se sisältää karanjaöljyä, valkoista teeta (luomu) sekä hyaluronihappoa. Tuntuu kosteuttavalta ihollani. Lupaa häivyttää myös ryppyjä ja juonteita, mutta sitä en ole vielä huomannut. Ehkä ryppyjä ei niin paljon ole, muutama juonne löytyy.
Pakkaus on hygieninen pumppupullo, jossa annostelu on helppoa. Pullosta näkyy sivusta, paljonko tuotetta on jäljellä, mikä on ihan kiva seurattava. Onkohan sellaista kosmetiikkaa harrastavaa, joka ei seuraisi purkkien ja purtiloiden pinnan alenemista? Kokoa tällä on vain 30 ml, mutta paljon ei tarvitse kerralla levittää voidetta iholle. Tuoksu on minusta aika voimakas, mutta joka kyllä häipyy aika nopeasti iholta.

Luonnonkosmetiikka hiipii hiljaa kosmetiikkatuotteisiini, vai hiipiikö?