Näytetään tekstit, joissa on tunniste Puhas Loodus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Puhas Loodus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Puhdistus

Matkalaukun viimeiset kätköt esittelyyn. Tallinan satamassa sijaitsevasta Rimistä löytyi Natura Siberican puhdistusmaito kuivalle ja herkälle iholle, joten pääsee myös testaukseen. Purkissa on yllättävän monta luonnonkosmetiikan sertifikaattia, liekö kaikki ihan tarpeen.
Muita tuliaisia oli Puhas Loodus -sarjan Mustikka putsari sekä Kaubamajan OMG-päiviltä pari huulivoidetta. Ainakin aikaisemmin ostamani Puhas Loodus -sarjan yökäsivoide on ollut mainio rasva, joten laajensin vähän testausta sarjaan.
Mansikkaa ja Limeä. Testattavaa löytyy nyt mukavasti. Näissä on kaikissa oikeastaan kiva pieni tuoksu, joka ei häiritse liian voimakkaana. Ostokseni olivat myös ihan pikkurahalla tehtyjä, sellaista kivaa pientä hauskaa makeitten tuliaisten sijaan.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Kesäkuun tyhjenneet

Kesäkuun aikana tyhjeni yllättävän monta täysikokoista tuotetta. Kuluttamassa toki oli vähän useampi, sillä opiskelijat palasivat osittain kesäksi kotiin ja äidin kosmetiikkavarasto on joittenkin tuotteiden kohdalla aina kaikkien saatavilla, mm. suihkutuotteet ja shampoot. Muutama oli lähellä loppua jo edellisessä kuussa, joten tyhjenivät heti alkukuusta. Samoin kävi nytkin muutaman kohdalla. Tyhjenevät jälleen heti heinäkuussa ensimmäisinä päivinä.
Avon Foot Works Citrus Mint Cooling Foot Lotion: Jalkavoide, jonka piti viilentää. Jäänyt käyttö kesken edellisenä syksynä, kun tuli kylmä, eikä viilentävää tarvittu enää. Purkin loput tuli käytettyä, vaikka ei nytkään juuri viilentävää tarvitse. Moni muu jalkarasva on kyllä parempaa, kuin nämä Avonin kausituotteet.

Family Fresh Creamy Berry: Kevyesti vadelmilta tuoksuva suihkusaippua. Ties kuinka mones Family Freshin suihkusaippua tyhjeni jälleen. Perheen luottotuotteita, näitä ostetaan aina uusia kokeillen eri tuoksuja.

Nivea Happy Time Body Lotion: Bambu-uutetta ja maitoproteenia sisältävä vartaloemulsio kuivalle iholle. Ihana tuoksu ja kevyt kesäinen vartalovoide. Tästä pidän. Purkki on vain menneen kesän ostoksia, joten tätä ei ole enää tarjolla. Nivean voiteet sopivat minulle kyllä todella hyvin.
Erittäin Hieno Suomalainen Shampoo, terva: Tämä tuoksuu lapsuuteni kesäsaunalta. Shampoo on hiuspohjaa ja hiuksia kosteuttava shampoo. On aina välillä suihkun shampoohyllyllä valittavana tunnelmointiin.

Pantene Repari & Protect -hoitoaine: Korjaamaan ja kosteuttamaan vahingoituneita ja kuivia hiuksia. Miellyttävä tuoksu ja yllättäen pitää sen mitä lupaa. Kosteutti ja vaaleat, värikäsitellyt hiukset oli hyvässä hoidossa.

Four Reason Moisture Shampoo: Kosteuttava ja hiuspohjaa rauhoittava shampoo. Toimi hyvin kuiviin hiuksiin kosteuttaen niitä.
Dermosil Sensitive Deo Roll-on: Mieheni lempparidödö. Herkkäihoisen lemmikki. Ilmeisesti tykkää, koska pyytää aina tilaamaan lisää.

Lumene Waterbroof silmämeikin poistoaine: Tuote, jota on aina kaapissa, meidän perheen naisten vakiotuote. Poistaa meikit todella hyvin. Nyt vain jäi enää vajaa pikkupullo, joten pitääpä täydentää varastoja.

LV puhdistusvaahto herkkäihoisille: Tästä minulla on käytössä jo uudistettu versio, jossa tuotteen sisältöön on tullut muutoksia. Tämä vanha oli hyvin riittoisa, varsinkin kun alkuun tämä ei ollut aivan aktiivikäytössä vaan kulki reissuputsarina.
Puhas Loodus -yökäsivoide: Tämä on ollut nimensä mukaan yökäsivoiteena eli illalla viimeiseksi ennen nukahtamista tällä on rasvattu kädet. On rasvaisempi ja imeytyminen kestää hetken, mutta juuri yöksi ollut mainio. Onneksi toinen on odottamassa.

Urtekram Pohjolan koivu -käsivoide: Alun hankaluuden jälkeen opin pitämään tästä käsivoiteesta. Kosteutti todella hyvin ja hoiti käsiä. Tämän voisi ostaa uudelleenkin. Oma postaus tästä käsivoiteesta.

Dermosil Primo Nigh Cream Retinol: Primo -sarjan yövoide, joka oli pölyttynyt kaapissa. Aluksi käytin yövoiteena, mutta jotenkin ei vain sopinut silloin iholleni ja niin purkki joutui sivuun. Otin lopulta käyttöön yöllä jalkavoiteena, joten sain kulumaan loppuun. Tämä ei vain ollut minun voiteeni ja harmikseni minulla on toinenkin tuubi kaapissa.

LV yövoide -näyte: Matkalla mukana sopiva määrä yövoidetta näytepussista riitti parin yön reissuun juuri sopivasti. Ensivaikutelma tuntui hyvältä. Pienellä näytteellä ei vielä kovin kattavaa mielipidettä voi vielä sanoa, mutta voisin kokeilla enemmänkin.

Ahavan MUD jalkavoide herkälle iholle: Tämä myös tyhjeni matkalla. 4 ml näyte riitti juuri kahteen käsittelyyn reissussa. Tuntui miellyttävältä.

Lisäksi opiskelupaikkakunnalla tuli loppuun käytetyiksi:

TRESemmé Split Ends Repair: Hyvä ja edullinen. Pakattu isoon pulloon, joka kestää, mutta koostumus säilyy ja todella silottaa kuivia hiuslatvoja.

Dermosil Moisturizing Hair Treatment: Todella hyvä hiusnaamio, oli vuosia Dermosilin valikoimassa, mutta valitettavasti on minun ja tyttäreni harmiksi poistunut.

Nivean vedenkestävän silmämeikin poistoaine.

tiistai 5. toukokuuta 2015

Käsivoiteet käytössä juuri nyt

Kyllä, olen käsivoiteiden todellinen suurkuluttaja, jolla pitää olla oma rasva niin yöpöydällä kuin käsilaukussa unohtamatta työpöytää töissä ja vähän muuallakin niitä täytyy olla koko ajan saatavilla. Usein olen kyllä käyttänyt viime aikoina töissä tuota käsilaukkuversiota, kun se kerta on aina mukana, enkä ole jättänyt erikseen omaa rasvaa töihin.
I Love - Rasberry & Blackberry: Anttilasta ja Prismasta löysin tämän käsivoiteen. Suloinen vadelmainen tuoksu on ihana hellimään käsiäni. Voide imeytyy nopeasti kuiviin käsiini, joten tämä on sellainen kevyt, hyväntuoksuinen voide. Tuoksu jää yllättävän kauaksi aikaa ympärilleni, sillä läheiseni mainitsi minun tuoksuvan hyvälle. Ainoa tuoksu, mikä oli ylläni, oli tämän käsivoiteen tuoksu ja käsivoiteen käytöstä oli vierähtänyt jo tovi. Tuoksu säilyy hyvin. Itse voide ei ole kovin rasvainen, joten kosteuttavat ominaisuudet jäävät aika minimaalisiksi ja voidetta on lisättävä päivän mittaan usein. Putkilo kuluu aika nopeasti. Viikon käytölläni purkki vajeni reilun kolmanneksen. Käytin voidettä kyllä pääasiallisena käsivoiteenani tuolla viikolla.
Urterkam Nordic Birch: Yksi viime aikaisia ostoksiani on tämä ihan Prismasta löytynyt koivuinen Urtekrammin sarja. Aloitan usein uuteen sarjaan tutustumisen yksittäisellä, helposti käytettävällä tuotteella. Tästä uskaltauduin ottamaan hajusteettoman sijaan tämän koivuntuoksuisen, koska tuoksu ei ollut minusta voimakas. Ensivaikutelma tuotteesta oli, ihan tavallinen, ei mikään mullistava. Tuotteen tuoksu ei ole minusta kovin hyvä. Huomasin myöhemmin, että tätä sarjaa oli myynnissä myös Citymarketissa, joten on monen saatavilla hyvinkin helposti ainakin suurimmista tavarataloista.
Puhas Loodus on se yöllinen rasvaajani tällä hetkellä. Tätä onneksi on toinenkin tuubi varastossa. Edullinen tuote Tallinnan marketeista. Myös laivalla oli myynnissä tätä tuotesarjaa. En muistanut ottaa tätä mökille mukaan ja muutaman yön rasvausten jäädessä väliin huomasi sen käsissäni. Oli mukava jälleen rasvata kädet tällä kotiin palattuani.

perjantai 1. toukokuuta 2015

Pitkä viikonloppu Tallinnassa

Pistäydyimme jokin aika sitten Tallinnassa katkaisemassa arkea. Matkalla oli monia kohteita. Tallinna on kaunis kaupunki eri vuodenaikoina ja nyt kevät oli siellä tuloillaan. Tällä kertaa matkamme ajoittui alkuviikkoon, jolloin oli vähemmän muita matkustajia liikkeellä. Hieman ehdin tehdä ostoksia myös kosmetiikan saralla matkan aikana. Paljon liikkeissä oli ihan vieraitakin merkkejä, joten poimin muutamia kokeiluun tietääkseni niistä enemmän.
Nina Ricci, Nina L'Eau: Laivalta hankin itselleni uuden kesätuoksun. Tykästyin kevyeen tuoksuun ja näin pullosta tuli minun oma omenani. Koko on myös sellainen, ettei tämä ehdi kaapissa olemaan liian kauan, 50 ml. Eikö olekin houkuttelevan kesäinen pullo?
Puhas Loodus - oliivi käsivoide: Sataman Rimi -marketissa pyörin jonkin aikaa päivittäiskosmetiikan osastolla. Tätä Puhas Loodus -sarjaa oli minulle suositeltu jo aiemmin, joten ajattelin kokeilla sitä. Tuotesarja oli edullinen, nämäkin maksoivat alta kaksi euroa putkilo. Sarjaan kuuluu myös muita päivittäin tarvittavia ihonhoitotuotteita. Käsivoide on melko rasvainen ja tarkoitettu yökäyttöön. Olen käsivoiteiden suurkuluttaja ja käsivoiteita menee vuoden mittaan useampi putkilo. Kokeilin ja niin tuli toinenkin putkilo mukanani. Olen ahkerasti rasvannut tällä kädet aina nukkumaan mennessä ja ovat olleet vielä aamullakin ihan pehmeät. Myös kynnet ovat kasvaneet ihan hyvin ja kynsinauhat ovat hyvässä kunnossa säännöllisen rasvauksen jäljiltä.